maanantai 21. marraskuuta 2016

Pojat vierailulla...


Marraskuu on melkein lopussa joten kerkeen vielä päivittämään uutiset.
Ansan lapsista pojat asuvat hieman kauempana enkä niitä näe viikottain kuten Ainoa.
Mutta tässä kuussa molemmat pääsivät käymään syntymä kotona :)

Alkukuusta kävi Freddy poika Iidan ja perheen kera. Freddy on kasvanut kauniisti ja on melkein kopio isästään.



Freddy, N. Know The Way, 6kk




Ja nyt viikkonloppuna kävi pikku Väinö visiitillä Tian ja Joonaksen kans. Pikkuinen ei poika kuitenkaan ole,iso ja vahva on ikäisekseen ja enemmän äitinsä näköä kuin isän.




Väinö, N. Knock On Wood melk 7kk.

Aino sisko pistäytyi myös leikkimässä velipojan kanssa. Oli todella mukavaa nähdä molemmat yhdessä.

Jyväskylän näyttelyssä tuli käytyä Minan kans.Launtain tuomari olikin tiukka eikä kovin moni koira saanut ERI;ä, ehkä puolet, saattikka SA;ta.
Minan arvostelu oli kyllä juuri Minan näköinen. Joten olen erittäin tyytyväinen sen saamaan EH4.
Sunnuntain tuomari olikin höylillä päällä ja jakoi ERI;ä kaikille :)
Veikko oli Helenan mukana siellä ja pokkasi lauantaina VACA;n joka muuttuu CACIB;iksi.
Sunnuntaina herra oli ERI4 SA.

Ilmoittautumiset Kajaanin näyttelyyn on laitettu. Mukaan lähtee molemmat whipu tytöt, töppöjalat saa jäädä kotiin odottamaan kevään näyttelyitä.

Tämän vuoden viimeinen näyttely onkin ensi kuussa, Messukeskuksen 2 x KV ja pentunäyttely.
Mukaan pääsi arvonnan jälkeen Ella, joka lähtee esiintymään pentuluokaan. Paikalle odotetaan Ellan veljiä ja siskoja + monta muutakin whippet lasta.
Aino myös lähtee Helenan kanssa esiintymään ensimmäistä kertaa pennuissa.




sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Ella, Elvi, Elmeriini...

Puoli vuotta on vierähtänyt Ellan syntymästä ja tältä hän näyttää nyt.



Ella, Z. Keen On Crown'n Jewels 6kk



Lika eiku Lokakuu...

- Wiljo-vekkuli täytti 9 vuotta.


- Ansa täytti 4 vuotta.

  Venla & Ansa

"Kävästiin Lahden kansainvälisessä näyttelyssä Saimin ja Minan kans. Oltiin Helenan ja Veikon matkassa. Tuloksia tuli näin.
Lauantaina olivat whippetit ja  tuomarina oli Australialainen Simon Mills.
Mina esiintyi ensimmäistä kertaa nuorten luokassa ollen NUO EH4 
Sunnuntaina vuorossa olivat corgittuomarina niille Rolf Blessing Saksa. 
Veikko VAL ERI4 ja Saimi VAL EH

Kuvia niistä pippaloista ei ole.

Neiti Aino täytti 6kk 22.10 ja tietysti piti ottaa uudet kuvat :)